(ensimmäistä kertaa täällä kuumalla linjalla kyselemässä, vähän jännittää

)
Elikkä menin lampolaan muuten vaan vielä näin illalla kurkkaamaan mitä sinne kuulu, ja vastassa oli varsinaisia vappupalloja! Melkein kaikkien lampaiden vatsat ovat tavallista pulleammat, niin selvästi että sen huomaa heti.
Uskoisin, että johtuu uudesta heinästä. Siirryytiin muutama päivä sitten naapurilta ostetuun heinään, joka on timotei-pitoista, hyvälaatuista ja jota hevosmiehetkin ovat ostelleet. Entinen heinä oli oman pellon tuotosta, täynnä kaikenmaailman rikkaruohoa, apilaa ja virnaa jne. Pistin heiniä jonkinverran alussa sekaisin, mutten sitten varmaan tarpeeksi

Kaikista jättimäisin pallo on meidän pässi. Sillä maha oli niin valtava, että melkein soitin el.lääkärin siltä seisomalta. Kaikki kuitenkin liikuskelevat lampolassa ihan normaalin oloisesti, kaksi uuhta tunki syliin niinkuin yleensäkin, ja pässikin seuraili huuli tötteröllä yhtä neitosta. Melkein kaikkien näin myös märehtivän, myös tämän pallukkapässin. Röyhtäilyä kuului. Pari rouskutteli heiniä. Annoin parille mahakkaimmalle Cuplatonia ja kaikki saivat Tehobaktia. Pitäisikö silti olla kovin huolissaan? Ajattelin seurailla tietenkin tilannetta tiuhaan, mutta vähän kaipaisin neuvota siitä miten paniikissa tässä kannattaisi olla

Omaan järkeen sopisi, että kunnei kukaan suuremmin tuskaiselta näytä niin ei asiat kovin pahalla tolalla voi olla, mutta kaikki ne kauhukertomukset kaikenlaisista puhaltumisista kuitenkin pyörivät päässä. Lisäksi tämän seudun eläinlääkäriä en ole vielä kertaakaan onnistunut saamaan paikalle en virka- saatikka muuna aikana, joten toivon ettei siihen tarvitse mennä. Aloittelija kuitenkin olen vielä noitten lampaiden kanssa...
