Se mahanaristus tuntuisi sijoittuvan mahan leveimmälle kohdalle. En usko Ilonan olevan tiineenä, sillä nimittäin näyttäis olevan kiimat normaalisti. Mutta nämä tuli meille vasta kaksi kuukautta sitten, eli en voi olla varma.
Ilona on kuulemma ollut koko ikänsä lemmikkinä, mikä ei tämän lampaan kohdalla tarkoita mitään hyvää. Ikää sillä on ehkäpä kolmisen vuotta. Saatan hyvinkin vouhottaa tyhjän takia, mutta tiedätte varmasti sen "kaikki ei ole ok" -tunteen. Ikkunasta näen, että Ilona liikkuu laitumella muiden mukana, vuoroin syö ja vuoroin katselee kiinnostuneena ulkona touhuavaa isäntää. Nyt se märehtii, ilmeisesti metsästä kuulunut ääni sai sen valpastumaan, nyt se lähtee lauman mukana kohti metsätarhaa. Siis siellä se käyttäytyy kuten kuka tahansa normaali lammas.
Se on tosiaan ihan selkeästi parempana kuin tullessaan, silloin se lähinnä seisoskeli jossain yksin. Tuskinpa se mitään tuloarkuutta kuitenkaan oli, samanlainen ihmisläheinen se oli silloinkin. Mutta se on jo nyt kasvattanut yhtä pitkän villan kuin se vuosia vanha, joka sillä oli tullessaan päällä. Sen paino on noussut ehkä kymmenen kiloa, edelleen se on laiha muttei enää ihan luuranko. Olen lihottanut sitä lähinnä laitumella ja lehdeksillä, olen kuvitellut ettei liian nopea lihoaminen ole sekään hyvästä?
Kunpa tietäisin mikä on. ??? Taidan antaa sille sen Rumelan-kuurin, jos siitä ei kerran ole haittaakaan.
Kuulostaa kurjalta tuo Riinan uuhi.

Onneksi sait siitä sentään jälkeläisiä.