Meillä pitäisi alkaa karitsoinnit 30.5. eli ensi viikonloppuna odotellaan jo.
MUTTA, viime viikonloppuna halvaantui 7 vuotias jättimahainen mamma, se sai kalsium- ja ketosispastaa ensi hätään, sitten kalsiumia suoneen ja vielä seuraavana aamuna nahan alle..loppuhoitoina onkin ollut pötsipotkua, ketosispastaa ja ruokasoodaa, koska on mennyt väliin syömättömäksi jne. On edelleen sellainen "hitaanpuoleinen", mutta syö kuitenkin muiden mukana ja tulee ihan innolla syömään ja jutteleekin.
No, sitten äsken siellä oli nolleana ja viileänä ensikko tai korkeintaan 2. kerran poikiva (en vielä tarkistanut listasta), sekin sai kalsium- ja ketosispastaa ensi hätään. Täytyy kohta soittaa ell:lle missä kaukana mahtaa olla..huomenna vasta oma ell töissä.
Saavat 2 kertaa päivässä lehmien täysrehua, kun kaurat on loppu eikä ole vielä löytynyt mistään. Illalla saavat lisäksi "luomu"rypsipuristetta ja lehmien LypsyNamino-kivennäistä, vadissa on tarjolla ViherHerttaa ja lampaiden omaa kivennäistä. Ade-vitamiinia saavat veteen kerta viikkoon ja vettä tietty on tarjolla koko ajan ja rehu on paalista.
Olisiko teillä mulle nyt pikaisia apuja, missä ihmeessä meillä on vialla? Puuttuuko multa jotain tärkeää ruokinnasta? Vai onko vain tosi huonoa tuuria? Tähän asti ollaan pärjätty hyvin eikä vastaavia ole tullut vastaan

Haenko seleeniä säkkitavarana, ade:ta säkkitavarana, melassileikettä?! Me ei olla luomussa..