Sain juuri puhelun Jaana Husu-Kalliolta Evirasta. Hän kiitteli lähettämästäni viestistä ja lupasi, että asiaan puututaan. Tähän hän kuitenkin pyysi avuksi myös meitä eli tarvitsemme tiloilta, joilla on ongelmia ollut korvamerkkien kanssa, tietoja hieman tarkemmin. Ensisijaisesti koetetaan kartoittaa, onko heikot merkit tiettyjä eriä, jolloin päästään kiinni niiden valmistajaan.
Eli toimittakaa minulle seuraavia tietoja heikoista merkeistä:
1. Tilausajankohta
2. Mahdolliset tunnukset, viitenumerot tai, millä sitten ko. merkit onkaan identifioitu (liite tilauslomakkeesta ja kai merkkien mukana on jonkinlainen lähetyslistakin)
3. Kuinka paljon rikkoutuneita merkkejä on ollut esim. viimeksi kuluneen vuoden aikana ja suhteessa eläinmäärään
4. Ja kaikki muutkin mielestänne asiaan kuuluvat tiedot
Nyt on mahdollisuus saada asia suoraan Eviran johdon kautta eteenpäin eli hoidetaan homma maaliin. Tätä kyselyä saa levittää edelleen ja vastaukset ohjata minulle. Mutta korostan, että tarvitaan selkeitä dokumenttejä asiasta.
Ylläoleva on kopio saamastani sähköpostista, jossa korvamerkkien heikkolaatuisuuteen yritetään saada apua korkeimmalta mahdolliselta taholta. Nyt jos jollakin tähän asiaan tietoa, ottakaa yhteyttä oman alueenne MTK:n edustajiin, he kokoavat tietoja asiasta. MTK:n kotisivuilta lienee löytyvät yhteystiedot. Jos sellaista ette löydä, laittakaa viestit vaikka minulle, välitän ne eteenpäin! Sen verran tämä juttu minuakin kiinnostaa...!