Meillä "joutilaat" eli aikuiset (ja lähes aikuiset) pässit ovat pelkällä kuivalla heinällä. Lisäksi saavat tietysti kivennäiset ja vitamiinit. Monen vuoden kokemusta ei ole, mutta tällä systeemillä ollaan saatu hyvässä lihassa olevia pässejä, jotka eivät ole liian rasvaisia. Kasvuvauhtia meillä ei haeta kovin nopeaksi, koska teurastetaan vain omaan käyttöön sitä mukaan kun pakasttimessa on tilaa. Kovimmat pakkaset toki vaativat lisäravintoa, mutta se annetaan säännöllisesti kaksi kertaa päivässä mahan toiminnan varmistamiseksi (märehtijän maha on tyytyväinen, kun ruokinnan muutoksia on mahdollisimman vähän eli mahoissa on ympäri vuorokauden mahdollisimman samaa tavaraa).
Uuhien ruokinta meillä taas riippuu siitä onko uuhi joutilas, kantava, imettävä tai "kunnostettava". Lisänä annetaan kauraa, melassoitua rypsirouhetta ja (jos ruokahalun kanssa on ongelmia) melassileikettä tiineyden loppuvaiheessa ja imetysajan. Samoin annetaan lisärehua, jos uuhi on "lypsänyt lihoistaan" karitsoille (yksi meidän kolmesta uuhesta on tällainen: niin paljon ei uskalla rehua imetysaikana antaa että ei laihtuis).
Karitsat on tietysti kiivaimmassa kasvuvaiheessa ihan eri juttu. Ja tietysti ruokinta riippuu paljon siitäkin mikä on tavoite - ammattilampuri kasvattaa eri ajatuksella kuin tällainen harrastelija, jolla liha tulis halvemmaksi ostaa kaupasta ku omia lampaita karitsoittamalla

Mä ajattelen asiaa siten, että emännälle ja lemmikille on hyväksi olla sopivassa kunnossa eikä liian lihavassa kunnossa. Lampaiden osalta olen päässyt mielestäni tähän tavoitteeseen, mutta omalta kohdalta on vielä hieman toivomisen varaa

Ensimmäisten omien karitsoiden viimeiset lihat kun käytettiin joku aika sitten, niin kyllä ne oli ällö rasvasia - oli ruokittu "rakkaudella" ja ne teurasti vieras teurastaja, joka päivitteli rasvaisuutta
