D-vitamiini

Noniin, tässä nyt lupaamaani D-vitamiinitietoutta McDonaldin Animal Nutrition-kirjasta.. Korostan että tästä kirjasta otettu tieto on hyvin tieteellistä, ns. nippelitietoa ja pilkunviilausta, ja tietomäärä saattaa mennä useissakin kohdin yli sen mitä tavallinen ihminen arjen eläintouhuissaan tarvitsee. Tästä tulee pitkä juttu, pahoittelen.

Ensin vähän yleistä:
D-vitamiinista tunnetaan useita eri muotoja ja niistä tärkeimmät ovat ergokalsiferoli (, ergocalciferol, D₂) ja kolekalsiferoli (cholecalciferol, D₃). D-vitamiini on rasvaliukoinen, joten näin ollen se ei liukene veteen lainkaan. Kuitenkin maidossa esiintyvä D-vitamiinin sulfaattijohdannainen ?? (sulphate derivative) on vesiliukoisessa muodossa. Sekä D₂ että D₃ ovat vastustuskykyisempiä hapettumiselle kuin A-vitamiini, ja näistä D₃ on vastustuskykyisempi kuin D₂

D-vitamiinin lähteistä:
D-vitamiinin lähteitä ei ole kovinkaan paljoa. Sitä esiintyy harvoin kasveissa, lukuunottamatta auringossa kuivatettuja kasveja ja kasvavien kasvien kuolleita osia. Eläinkunnassa D₃-vitamiinia esiintyy pieniä määriä tietyissä kudoksissa ja runsaasti vain joissakin kalalajeissa. Ruijanpallas- ja turskanmaksaöljyssä on runsaasti D₃-vitamiinia. Munan valkuainen on myös hyvä lähde, mutta lehmänmaidossa sitä on yleensä varsin heikosti, kuitenkin "kesämaidossa" sitä tapaa olla enemmän kuin "talvimaidossa". Ternimaidossa on yleensä 6-10 kertaa normaalimaitoa enemmän D-vitamiinia. Kliinisesti (=näkyvästi, havaittavasti) esiintyvää D-vitamiininpuutetta hoidetaan usein antamalla eläimelle vitamiinipistoksia.

D-vitamiinin esiasteista:
Kaksi sterolia, ergosteroli ja 7-dehydrokolesteroli ovat D₂- ja D₃-vitamiinien edeltäjiä, esiasteita. Esiasteilla ei kuitenkaan ole vitamiiniarvoa ja ne täytyy muuntaa kalsiferoleiksi ennen kuin ne ovat eläimelle käyttökelpoisia. Muuntamisen aikaansaamiseksi on välttämätöntä välittää tietty määrä energiaa sterolimolekyyliin ja tämä voidaan saada aikaan auringonvalon ultraviolettisäteilyn, keinotekoisesti tuotetun säteilyenergian tai tietynlaisten fysikaalisten käsittelyiden avulla.

Luonnollisissa olosuhteissa aktivointi tapahtuu auringonsäteilyn avulla. Aktivaatio tapahtuu tehokkaimmin säteilyn aallonpituuksien 290–315 nm välillä, joten vaihteluväli vitamiininmuodostukselle on hyvin pieni. Auringon ultraviolettisäteilyn määrä, joka tavoittaa maanpinnan vaihtelee riippuen leveysasteista ja ilmakehän olosuhteista: pilvisyys, ilmassa oleva savu ja pöly heikentävät säteilyä. Ultraviolettisäteily on suurempaa tropiikissa kuin lauhkeilla vyöhykkeillä ja säteilyn määrä, joka tavoittaa pohjoisimmat vyöhykkeet, voi olla hyvin pieni.

Koska ultraviolettisäteily ei voi läpäistä tavallista ikkunalasia, sisätiloissa pidetyt eläimet saavat hyvin vähän, jos lainkaan, D-vitamiininmuodostukseen sopivaa säteilyä. ”Säteilytys” eli säteilyn vastaanottaminen on tehokkaampaa vaalean värisillä eläimillä, eli vaaleat eläimet pystyvät hyödyntämään tehokkaammin pienempää säteilymäärää. (Vrt. tummaihoiset ihmiset ovat pohjoisilla alueilla pulassa, koska heillä ei tahdo muodostua näissä olosuhteissa D-vitamiinia, mikä on taas sopeutuma tropiikin auringonpaahteeseen.) Jos ”säteilytys” jatkuu normaalia pidempään, vitamiini saattaa muuttua yhdisteiksi, jotka voivat olla myrkyllisiä. (Kirjassa ei kuitenkaan mainita mitä tarkoitetaan tällä normaalia pidemmällä säteilyn saannilla, joten en itse olisi mitenkään huolissani siitä ns. normaaliolosuhteissa pidettyjen eläinten kohdalla.. Ja tuskinpa kukaan lampaitansa solariumiin työntää.. muikea hymy

)

Kemiallinen muodonmuutos tapahtuu ihossa ja myös ihon eritteissä, joiden tiedetään sisältävän vitamiinin esiasteita. Vitamiinin imeytyminen tapahtuu ihosta, mikä tiedetään siitä, että vitamiininpuutetta voidaan hyvin tuloksin hoitaa hieromalla turskanmaksaöljyä ihoon.

D-vitamiinin tarve ilmaistaan usein kansainvälisessä yksikössä (international unit = IU), KY. Yksi IU D-vitamiinia vastaa 0,025 ug (mikrogrammaa) kiteistä D₃-vitamiinia.

D-vitamiinin aineenvaihdunnasta:
D₂ ja D₃ – vitamiinit imeytyvät ohutsuolesta ja ne kuljetetaan veren mukana maksaan, jossa ne muutetaan 25-hydroksikolekalsiferoliksi. Sen jälkeen 25-hydroksikolekalsiferoli kuljetetaan munuaisiin, jossa se muutetaan 1,25-dihydroksikolekalsiferoliksi, joka on biologisesti aktiivisin D-vitamiinin muoto. Tämä yhdiste kuljetetaan tämän jälkeen veren mukana erilaisiin kudoksiin, suolistoon, luihin ja linnuilla rauhasiin, jotka muodostavat munankuoren. 1,25-dihydroksikolekalsiferoli käyttäytyy samalla tavoin kuin steroidihormoni: säätelee DNA transkriptiota suoliston nukkalisäkkeissä, aikaansaaden tietynlaisen lähetti-RNA:n, jonka tehtävänä on tuottaa kalsiumia sitovaa proteiinia. Tämä proteiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen suoliston onteloissa.

Kilpirauhashormoni säätelee munuaisissa tuotetun 1,25-dihydroksikolekalsiferolin määrää. Kun kalsiumin määrä veressä on alhainen, kilpirauhaset alkavat erittää enemmän kilpirauhashormonia, joka saa munuaiset tuottamaan enemmän 1,25-dihydrokolekalsiferolia, joka puolestaan tehostaa kalsiumin imeytymistä suolistossa. Sen lisäksi, että 1,25-dihydroksikolekalsiferoli lisää kalsiumin imeytymistä suolistosta, se myös lisää fosforin imeytymistä suolistosta ja tehostaa kalsiumin ja fosforin takaisinimeytymistä munuaisista ja luusta.

D-vitamiinin puuteoireista:
D-vitamiinin puute aiheuttaa nuorilla eläimillä riisitautia, joka on ns. kasvavan luun tauti. Siinä kalsiumin ja fosforin saostuminen on häiriintynyt, tämän vuoksi luut ovat heikot ja murtuvat helposti ja jalat voivat olla taipuneet. Nuorten nautojen puutosoireina mainitaan pöhöttyneet polvet ja kintereet sekä kaareva selkä.

(Professori kertoi eräällä luennolla, että kun hänen opiskeluaikoinaan laitettiin luu johonkin nesteeseen, joka liuotti luusta kalsiumia ja fosforia, luusta tuli aivan kumimainen. D-vitamiinin puutteessa, kun luuhun ei enää muodostu kalsiumia ja fosforia, tuloksena on vähän samankaltainen tilanne, tosin huomattavasti lievempänä.)

Riisitauti on siis nimenomaan nuorten eläinten tauti. Vanhemmilla eläimillä riisitautia vastaava D-vitamiinin puuteoire on osteomalasia, jossa luu ei kalkkiudu. D-vitamiinin puutteen aiheuttama osteomalasia on harvinaista kotieläimillä, kuitenkin samankaltainen tila voi aiheutua myös tiineillä ja imettävillä eläimillä, joilla on kasvanut kalsiumin ja fosforin tarve. Riisitaudin ja osteomalasian voi aiheuttaa D-vitamiinin puutteen lisäksi myös kalsiumin tai fosforin puute.

Nautojen ja lampaiden rehuun ei ole niin välttämätöntä lisätä D-vitamiinia kuin sioilla ja siipikarjalla. Aikuiset märehtijät voivat saada riittäviä määriä D-vitamiinia kuivaheinästä talvikuukausina ja säteilyn kautta laiduntaessaan. Kuitenkin, koska kuivaheinän D-vitamiinipitoisuus vaihtelee, voi D-vitamiinin antaminen olla talviruokinnalla tarpeen, etenkin nuorten ja kasvavien tai tiineiden eläinten kohdalla. Vielä ei tiedetä tarpeeksi kotieläinten D-vitamiinin tarpeista käytännön olosuhteissa. Naudoilla, lampaalla ja sialla D₂ ja D₃ – vitamiineilla on sama käyttökelpoisuusaste, mutta siipikarjalla D₂-vitamiinilla on vain 10 % D₃-vitamiinin käyttökelpoisuusasteesta.

D-vitamiinin tarpeesta:
Lampaan D-vitamiinin tarpeesta en löytänyt sen tarkempaa mainintaa tästäkään kirjasta (MITEN TURHAUTTAVAA!), tosin siinä mainitaan, että A- ja D-vitamiinin tarvetta, ainakin vanhemmilla eläimillä, pidetään verrannollisena ruumiinpainoon. Joten mitä isompi eläin, sitä suurempi tarve. Vitamiinitarpeet on usein määritetty rehuilla, jotka sisältävät synteettisesti valmistettuja vitamiinilähteitä, joiden käyttökelpoisuus voi olla paljon korkeampi kuin luonnollisemman rehun vastaavat pitoisuudet. Lypsylehmän D-vitamiinitarpeen todetaan olevan n. 10 IU/elopaino kg/päivä, joten lampaan tarve ei voi olla ainakaan tätä suurempi..

Koska oikeasti rupesi nyt v*tuttamaan ja vaivaamaan kun ei tuollaisesta yksinkertaisesta asiasta löydy mitään tietoa, niin rupesin googlettelemaan. Löysin netistä Sheep & Goat Medicine –kirjan, jota pääsi myös netissä lukemaan, ja siinä todettiin ”The D vitamin requirement for sheep is 5 to 6 IU per kg of body weight per day, except for early weaned lambs, which have requirement of 6 to 7 IU per kg of body weight per day.” Eli suomeksi: Lampaan D-vitamiinin tarve on 0,125-0,150 ug (5-6 IU)/elopaino kg/päivä, aikaisin vieroitetuilla karitsoilla tarve on 0,150-0,175 ug (6-7 IU)/elopaino kg/päivä. VIHDOINKIN jotain tarkkaa tietoa!

Löysin myös toisen nettikirjalähteen, jossa puhuttiin D-vitamiinin tarpeesta. Kirjassa ilmoitettiin D-vitamiinin päivittäiseksi tarpeeksi 250 IU/100 lb elopaino/päivä. 100 lb = 45,359237 kg --> 5,5 IU/elopaino kg/päivä --> 5,5 IU= 0,1378 ug.
Hyvin samansuuntaisia tuloksia siis molemmissa.

Ugh, olen puhunut muikea hymy