|
Suwitsu
|
 |
« : 22.04.09, 11:36 » |
|
Hei! Toivon saavani teiltä kokeneemmilta vastauksia ja mielipiteitä.. Meille tulee ensi kuussa kolme uuhikaritsaa. Meillä on vanha navetta johon parhaillaan tehdään remonttia. Navetan seinät ovat melko haperoa tiiltä joiden päälle laitamme uretaanilevyä+vanerilevyä, Lattia on betonia. Navetan koko on n. 30 m2 joista lampaat saavat n. 6-7 m2. Samaan tilaan omiin karsinoihinsa tulee kanoja.
Lampailla on suora kulku navetasta ulos, sellaiselle pienelle metsälaitumelle. Laitumella ei juurikaan heinää kasva mutta saavat sinne kuivaheinää ja mahdollisuuksien mukaan niitämme myös tuoretta heinää. Yöksi lampaat otetaan sisälle koska meillä päin liikkuu paljon susia. Metsä aidataan sähkölangalla, riittääkö jos lankaa laittaa kolmeen "kerrokseen"?
Ruuaksi olen ajatellut kauraa, kivennäistä ja kuivaheinää. Tarvitsevatko muuta? Tietysti aina välillä porkkanoita, omenoita, tuoretta heinää jne.. Kuivikkeeksi tulisi alle kutterinpurua ja päälle olkea.
Meillä on myös ranskanjättiluppakani (eli ISO, reilusti isompi kuin paksu kollikissa). Olen ajatellut josko sen voisi laittaa samaan karsinaan lampaiden kanssa. Kani saisi karsinaan oman pesäkopin (=vanha styroksilla eristetty koirankoppi). Kokemuksia?
Kertokaahan mielipiteitänne tuosta mitä kirjoitin, onko jotain oleellista jäänyt huomioimatta?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
 Lampaita, kanoja ja kaneja
|
|
|
|
Riina
|
 |
« Vastaus #1 : 22.04.09, 12:07 » |
|
Hyvältä kuullostaa. Jos sulla on kovin pienet uuhikaritsat, niin niille voisi olla hyvä olla kauran lisäksi myös valkuaista, esim. Farmarin rypsiä. Lisäksi lammas tarvitsee suolakiven.
Mulla on kanit elelleet joskus vuohien kanssa ja homma toimi tosi hyvin, mutta vaatii tosiaan kaneille oman kopin, jossa saavat olla rauhassa ja lisäksi sinne täytyy saada kanien ruuat + vesi, koska muuten lampaat syö ne suihinsa / tallovat ne. Kanejen ja muiden yhteiselossa täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että näillä on osittain samoja loisia esim. kokkidit eli kummatkin eläimet on hyvä madottaa samoihin aikoihin.
Mun mielestä kolme sähkölankaa riittää, jos lampaat on hyvin aitaan totutettuja, mutta jos vaan raaskit, eikä laidun ole kovin iso, niin vedä ihmeessä neljäskin, jos lampaasi ovat kovin pieniä karitsoita.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Nipsu
|
 |
« Vastaus #2 : 22.04.09, 20:15 » |
|
Jos lampailla on vapaa kulku ulos ja kani on samassa karsinassa, niin silloinhan silläkin on vapaa kulku ulos? Ei sähkölanka kania ainakaan pidättele.  Eli pitäisikö sun aidata kanille lampaiden karsinaan oma alue vaikka kompostiverkolla tai minkkiverkolla? Verkko lattiaan asti, ettei kani kaiva pehkun kautta itseään ulos. Taas jos näin tekee niin silloin niiden pehkut kyllä kasvaa aika eri tahtia... Eli mä en nyt oikein näe miten se voisi toimia niin ettei kanikin karkaa. Aitaa metsäaluekin minkkiverkolla? Tai sit mä en nyt tajunnut tätä järjestelyä oikein, täysin mahdollista sekin.  Muutenhan varmasti menevätkin samoissa tiloissa, meillä oli lampolan eli vanhan navetan saunassa pari belgianjättiä talvet ja hyvin se sujui, lämpötila oli aina plussan puolella, lämpöpatterilla pidettiin lämpöeristetty sauna lämpimänä. Kesät olivat sitten omassa tarhassaan ulkona.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Suwitsu
|
 |
« Vastaus #3 : 22.04.09, 20:23 » |
|
Nipsu: Lampailla ei ole suoraa kulkua ulos, välissä on karsinan+navetan ovi. Aitaus alkaa heti kun noista ovista ulos pääsee eli ei tarvi lampaita erikseen mihinkään aitaukseen talutella.. Eli näin kanikin pysyy tallessa 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
 Lampaita, kanoja ja kaneja
|
|
|
|
Nipsu
|
 |
« Vastaus #4 : 23.04.09, 18:57 » |
|
No hyvä, sittenhän toi homma toimii hyvin kun on kahden oven tilanne.  Ei muutako lampaita odottelemaan. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
tumpelo
|
 |
« Vastaus #5 : 23.04.09, 20:05 » |
|
meillä oli aloittaessa lampaat ja kanit vanhassa "pihatossa", kanit oli häkissä (vanhoja turkistarhan kasvatushäkkejä), n. 120 senttiä korkealla telineellä (tehty kuormalavoista), paljon pehkuja pupuille niin hyvin tarkenivat, kylmin yö tais olla jotain 34 astetta pakkasen puolella.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
lauma koiria, kissoja, lampaita, mukuloita yms.
|
|
|
|
mörö
|
 |
« Vastaus #6 : 24.04.09, 11:14 » |
|
Anteeksi aloittaja, mutta en suosittele samassa karsinassa pitämistä. Tiedän sen olevan yleistä ja monesti sujuneen hyvin. Ja toki eri lajiset monesti tulevatkin hyvin juttuun keskenään. Kaikkein sressittömintä kuitenkin on jokaiselle lajille oma turvallinen tilansa sisällä.
Talleissa oli (on vieläkin?) muotia pitää kania hevosen/ponin "seurana". Seurauksena stressaantuneita eläimiä ja usein vammautuneita tai kuolleita pupuja. Älkää nyt muut loukkaantuko, pliis. Olen välillä turhankin murehtiva ja aikoinaan silloisella työpaikalla keräilin kanin raatoja tai halvaantuneita kaneja karsinoista... Useampia, ennenkuin tallin pitäjä lopetti kanien pitämisen hevosten, vuohien tai lampaiden seassa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Riina
|
 |
« Vastaus #7 : 24.04.09, 11:45 » |
|
^Mä olen samaa mieltä Mörön kanssa siitä, mitä tulee hevosiin ja kaneihin! Mulle itselleni aikanaan tuli yhdet vahinkopuput... Näiden isä ja äiti olivat asuneet "tyttöinä" hevostallilla ja kun ne sieltä muuttivat uuteen kotiin, niin nämä kanit alkoivat LISÄÄNTYÄ. Ne olivatkin eri sukupuolta, mutta eivät olleet stressin takia koskaan poikineet tai olivat tappaneet kaninpoikasensa niin, ettei kukaan ollut koskaan mitään nähnyt. Järkyttävää. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Heinähattu
|
 |
« Vastaus #8 : 24.04.09, 13:00 » |
|
 Anteeksi aloittaja, mutta en suosittele samassa karsinassa pitämistä. Tiedän sen olevan yleistä ja monesti sujuneen hyvin. Ja toki eri lajiset monesti tulevatkin hyvin juttuun keskenään. Kaikkein sressittömintä kuitenkin on jokaiselle lajille oma turvallinen tilansa sisällä.
  Talleissa oli (on vieläkin?) muotia pitää kania hevosen/ponin "seurana". Seurauksena stressaantuneita eläimiä ja usein vammautuneita tai kuolleita pupuja.  Älkää nyt muut loukkaantuko, pliis. Olen välillä turhankin murehtiva ja aikoinaan silloisella työpaikalla keräilin kanin raatoja tai halvaantuneita kaneja karsinoista... Useampia, ennenkuin tallin pitäjä lopetti kanien pitämisen hevosten, vuohien tai lampaiden seassa.
Mä mietin että sanonko mitään vai en, kun luin tuota kysymyksen alkua..ja nyt siis sanon, kun en olekaan ihan ainut tätä mieltä. Mutta siis mulla on myös muistissa muuan tapaus, missä kanit oli hepalla kaverina, enkä sen perusteella voi kun sanoa, että en suosittele. On kanille hirveä kohtalo joutua hepan tallomaksi ( ja miksi siis ei myös lampaan puskemaksi tms.). Yleensäkin olen sitä mieltä, että riittää jo se että, samojen lajien yksilöt nahistelevat keskenään( kuten vaikkapa pässit)eihän eri lajien yksilöt ymmärrä toistensa käyttäytymistapoja ja minkä toinen laji tarkoittaa vaikka suojeluksi, saattaa toinen kokea uhkailuksi. Joten siis mielestäni kaneille ja muillekkin pienille tallien asukeille kannatta suunnitella omat aitaukset. Säästää varmasti niin mielipahassa kuin eläinlääkärikuluissakin...Ja jos kanilla on oma pienempi aitaus lammaskarsinassa, niin voihan puputin aina päivien ajaksi laskea irti koko karsinan alueelle, kun ei vaarat uhkaile 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä heikot sääret.(kuuleman mukaan lammas näin virkkoi)
|
|
|
|
Suwitsu
|
 |
« Vastaus #9 : 24.04.09, 14:37 » |
|
Kovasti tämä kaniasia herätti keskustelua.. Ja hyvä niin.. Mutta tuleeko kellään mieleen mitään noista muista asioista joista tuossa alussa kirjoitin? Riina jo antoikin vinkkejä ruokintaan..
|
|
|
|
|
tallennettu
|
 Lampaita, kanoja ja kaneja
|
|
|
|
mörö
|
 |
« Vastaus #10 : 24.04.09, 17:51 » |
|
Herätti keskustelua, mutta ei varmasti kenenkään osalta millään pahalla. Toistan itseäni tässäkin kommentissa, mutta tykkään todella paljon Lampolan keskusteluista! Kokeneemmat neuvovat, mutta kaikki tietävät kaiken olevan mahdollista miltei joka asiassa. Vaihdetaan tietoja ja kuulumisia erittäin hyvässä hengessä ja rehdisti. Kissa pöydälle, jos sen paikka on, muttei pahalla, vaan auttaakseen asiaa.
Suwitsu. Ei varmaan kommentoitu muita juttuja, kun vaikutti niin hyvältä ja ajatellulta jo! Ja tosiaan Riina jo ehtikin.. Toki Lampolan sivuilta löytyy vastauksia hakusanoilla ja tarkemmin kysymyksin. Rohkeasti ja tervetuloa porukkaan! Anna palaa vaan -ja lykkyä tykö!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
tumpelo
|
 |
« Vastaus #11 : 24.04.09, 20:12 » |
|
muita vastauksia, meillä on pohjimmaisena kerroksena koko vuoden sanomalehdet, sitten kutterin lastua, olkea, ja taas alkaa kierros lastut, olki. Ensi vuonna kylläkin turve, kompostoituu nopeammin - voi levittää suoraan nurmelle eka rehusadon jälkeen. Miksi laittaa uretaani levyä seinää, ei varmasti tarvitse lampaiden tai pupujen takia, eikö pelkkä vaneri riitä, jos noin niinkun ajattelee ulkonäköä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
lauma koiria, kissoja, lampaita, mukuloita yms.
|
|
|
|
Suwitsu
|
 |
« Vastaus #12 : 24.04.09, 20:35 » |
|
Uretaanilevyä tulee siksi, että seinät on niin haperot että melkein tuulee sisälle. Olisi vähän enemmän lämmöneristystä.. ;D Hyvä jos kuulostaa hyvältä tuo "suunnitelma", kunhan saadaan remontti valmiiksi niin saadaan pikkukaritsoja ihastella!! 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
 Lampaita, kanoja ja kaneja
|
|
|
|
tumpelo
|
 |
« Vastaus #13 : 25.04.09, 17:29 » |
|
melkein, siis ei tuule, lammas+muut karvapäällysteiset elukat pärjäävät myös kylmässä mikäli, tila on kuiva ja vedoton
|
|
|
|
|
tallennettu
|
lauma koiria, kissoja, lampaita, mukuloita yms.
|
|
|
|
suviande
|
 |
« Vastaus #14 : 27.04.09, 08:18 » |
|
Mun lampolassa on vain lautaseinä, ei mitään eristyksiä. Katon ja seinän välissäkin on kunnon (ainakin yhden laudan levyinen) rako, että ilma kiertää. Kyllähän sieltä lautojen välistä aurinko pääsee pilkottamaan, mutta ei kuitenkaan tuule sisälle  Ja hyvin ovat pärjänneet, eka oli vuohia, nyt on lampaita, poni, vuohia ja kaneja.. Kanit on 2 häkissä, koska lampolassa on maapohja  Ja reiluilla pakkasilla ovat karitsoineet ilman lämpölamppua, toki onneksi vain pari yksittäistapausta - ihan noin niinkuin oman valvonnan vuoksi, lapsukaisilla ei ole ollut mitään ongelmia 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Lambit reilut 70 kipaletta, riiviövuohia 14 kpl, poni, 3 kissaa, 6 kania sekä lypsykarja..
|
|
|
|