orvokki
Pässi
 
Poissa
Viestejä: 591
Rygja uuhi ja karitsat
|
 |
« : 25.03.09, 03:49 » |
|
Enpä vielä(kään) päässyt kirjoittamaan aiheeseen "karitsoinnit alkavat". Piti siis tehdä uusi aihe  Täällä sen kun odotellaan yhä vaan - lampuri kyllä kurkistelee kameraan ja käy vielä ihan varmuuden vuoksi paikankin päällä katsomassa, mitä takarivin mammat oikein liikehtivät yömyöhään? Eipä kerrassaan mitään selviä merkkejä tällä kertaa, että vielä tänä yönä jotain tapahtuisi, mutta jos kuitenkin... :o Eli kai sitä on vielä kerran herättävä tänä yönä viiden tienoilla ja katsottava ja kuunneltava ainakin tuo kamera. Sitten voikin jo nukuttaa enemmän kuin nyt. Ulkona on reipas pakkaskeli ja sehän virkistää, kun ensin vääntäytyy ylös, pukee ja sitten liukastelee jäisellä pihalla lampolaan ja takaisin. Meillä on kylmälampola, joten parin päivän sisällä tullee lämpölampuille käyttöä! Toinen lampuri kertoi, että uuhimammat ovat viisaita ja hieman "pidättelevät" kunnes tulee suotuisampi keli. Viikonloppuna yöpakkaset hellittävät ja jos tuo teoria osoittautuu meillä oikeaksi, niin sitten tulee kiirettä! Onneksi viikonloppuna ei ole koulua eli valvovia silmiä päivällä enemmän, jos äityli sattuisi ottamaan päiväunet  Meillä on kokeilu menossa - siirsimme aika niukan tunnutuksemme iltamyöhään eli heinää on tarjolla noin klo 8 ja 17 mutta varsinaiset herkut tarjoamme vasta 20-21. Kameran takia ihan pimeksi ei voi lampolaa laittaa. Katsotaan, mitä näillä menetelmillä ovat karitsointikelloajat, viimevuotiset on kyllä tiedossa joten vertailukohtaakin tälle tieteelliselle tutkimukselle on ;D Siis voi pätkä, kello on vajaa kolme yöllä ja olen ihan virkeä. Muuten en tietysti koneelle olisi tullutkaan, jos vähänkin olisi silmiä väsyttänyt, mutta kun ei. Hyviä vinkkejä, kuinka saatte taas unen päästä kiinni? Sotkeutuuko teillä muilla unirytmit pitkäksikin aikaa karitsointien myötä? Kuinka vanhaksi tutitatte yöllä karitsoita? Lohdullista - tämä yökukkuminen on kyllä ohimenevä ongelma, parin viikon päästä nukun vaikka seisaallani kaikkina vuorokauden aikoina, heti kun/jos mahdollisuus siihen sallitaan. Nyt lähden kokeilemaan, josko nukkuminen jo onnistuisi?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Aulimaija
|
 |
« Vastaus #1 : 25.03.09, 08:16 » |
|
Toinen lampuri kertoi, että uuhimammat ovat viisaita ja hieman "pidättelevät" kunnes tulee suotuisampi keli.
Eipä muuten meillä ole LAINKAAN pitänyt paikkansa. Erityisesti vuohet synnyttävät AINA kun on kaikkein karmein jäätävin yö :o Ja lampaissa on kyllä monia sellaisia myös mitkä tuntuvat oikein pidättävän siihen asti että on varmasti kunnon pakkanen....ollaan miehen kanssa monet kerrat oikein ihmetelty sitä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
sarkka75
Pässi
 
Poissa
Sukupuoli: 
Viestejä: 791
Texelpoika ;)
|
 |
« Vastaus #2 : 25.03.09, 08:19 » |
|
Toinen lampuri kertoi, että uuhimammat ovat viisaita ja hieman "pidättelevät" kunnes tulee suotuisampi keli.
Eipä muuten meillä ole LAINKAAN pitänyt paikkansa. Erityisesti vuohet synnyttävät AINA kun on kaikkein karmein jäätävin yö :o Ja lampaissa on kyllä monia sellaisia myös mitkä tuntuvat oikein pidättävän siihen asti että on varmasti kunnon pakkanen....ollaan miehen kanssa monet kerrat oikein ihmetelty sitä. Sama huomattu täällä :o Ja jos vielä oikein kunnon myrsky sattuu, niin varmasti poikivat silloin : 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Sirppi
Mummouuhi
  
Poissa
Sukupuoli: 
Viestejä: 1237
Texeltyttö
|
 |
« Vastaus #3 : 25.03.09, 09:53 » |
|
Toinen lampuri kertoi, että uuhimammat ovat viisaita ja hieman "pidättelevät" kunnes tulee suotuisampi keli.
Eipä muuten meillä ole LAINKAAN pitänyt paikkansa. Erityisesti vuohet synnyttävät AINA kun on kaikkein karmein jäätävin yö :o Ja lampaissa on kyllä monia sellaisia myös mitkä tuntuvat oikein pidättävän siihen asti että on varmasti kunnon pakkanen....ollaan miehen kanssa monet kerrat oikein ihmetelty sitä. Sama huomattu täällä :o Ja jos vielä oikein kunnon myrsky sattuu, niin varmasti poikivat silloin :  no hei en mä teitä usko :o terv.nimimerkki "kätösensä poijittamisessa palelluttanut, joka ihmettelee ettei karitsat ole jo pakasteena"
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
suviande
|
 |
« Vastaus #4 : 25.03.09, 10:25 » |
|
Ah, miten ihanaa lukea kohtalotovereista ;D Meillä ne tuntuu valitsevan aina sen pakkasyön, tai myrsky-yön :  Yhtään karitsaa ei ole kuitenkaan vielä paleltunut, omista varpaista ja sormista ei kannata mainita mitään 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Lambit reilut 70 kipaletta, riiviövuohia 14 kpl, poni, 3 kissaa, 6 kania sekä lypsykarja..
|
|
|
|
rekku
|
 |
« Vastaus #5 : 25.03.09, 11:18 » |
|
Meillä on kokeilu menossa - siirsimme aika niukan tunnutuksemme iltamyöhään eli heinää on tarjolla noin klo 8 ja 17 mutta varsinaiset herkut tarjoamme vasta 20-21. Kameran takia ihan pimeksi ei voi lampolaa laittaa. Katsotaan, mitä näillä menetelmillä ovat karitsointikelloajat, viimevuotiset on kyllä tiedossa joten vertailukohtaakin tälle tieteelliselle tutkimukselle on ;D
Hyviä vinkkejä, kuinka saatte taas unen päästä kiinni? Sotkeutuuko teillä muilla unirytmit pitkäksikin aikaa karitsointien myötä?
kiva juttu, että joku muukin kokeilee näitä "karitsoinnin ajankohtaan  vaikuttavia juttuja" Nyt noin alustavana tuloksena (muutamia vielä odottelenkaritsoimaan) seuraava: karitsointeja iltapäivästä (klo 12 - 18) 7%. Noin 42 % karitsoinneista klo 18 - 24 välisenä aikana, 20% yöllä (klo 24 - 06) ja aamulla (klo 6 - 12) noin 30%. Itselläni on sellainen tapa, että jos ei nukuta en mene maate.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
orvokki
Pässi
 
Poissa
Viestejä: 591
Rygja uuhi ja karitsat
|
 |
« Vastaus #6 : 25.03.09, 17:22 » |
|
Meidän 2008 "karitsointiaikatilasto", siis silloisella ruokinnalla, oli klo 0-6 24%, klo 6-12 20%, klo 12-18 26% ja klo 18-24 30%. Eli aika tasaisesti kaikissa vuorokaudenajoissa. Karitsoimassa oli 41 uuhta. Ajan olen laittanut, kun viimeinenkin karitsa oli ulkona. Nyt sitten katsotaan, vaikuttaisiko rehujen tarjoilu myöhempään siirtämään karitsointia mieluummin aamuun tai aamupäivään yön sijaan? Tämä ei täytä virallisia tilastomääritelmiä, mutta voihan sitä näinkin testata, kun muistiinpanot karitsoinneista teen joka tapauksessa muutenkin  Toivottavasti meillä ei mene pahempaan suuntaan, Rekun luvut painottuvat selvästi enemmän iltaan, yöhön ja aamuyöhön. Ja kyllä sitä meilläkin on synnytty kelissä kuin kelissä, viime vuoden yhdet kolmoset oli nimetty Myrsky, Sade ja Jää ja yksi nimetön ostouuhi sai nimekseen Tuisku, kun oli niin kamala myräkkä silloin!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Tartsi
|
 |
« Vastaus #7 : 25.03.09, 18:48 » |
|
Mä olen rimpulapässiä pullottanut illalla viimesen kerran 21-22 välillä.Kello soimaan yhen aikaan,kun vahdin samalla viimeistä tiinettä uuhta,pullo lämmintä pikkuselle menee samalla.Seuraava herätys on 5,viimestään 6 aikaan,jonka jälkeen en sitten enää mene nukkumaan,vaan alan hiljalleen herättelemään lapsia kouluun.Tää ei vaikuta mun virkeyteen mitenkään,koska meillä on kuorsaava isäntä,joka muutenkin herättäisi.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Pässit Luna ja Punssi,uuhet Sanni ,Sorja, Sintti, Säihke ja Riina, iso liuta karitsoita,ensikot Tyyne, Taimi, Tiuku, Timantti, kesälampaat Ursula ja Ulpukka,mammanmussu Ulriikka, Alhon ja Lindellin maatiaiskanoja, kissat Kolli ja Viiru
|
|
|
jeeves
Karitsa

Poissa
Sukupuoli: 
Viestejä: 44
|
 |
« Vastaus #8 : 25.03.09, 21:24 » |
|
;D no enpä ole yksin minäkään pakkasella kun näyttää muillakin käyvän niin että, kaikkein kovimmilla pakkasilla karitsoidaan. olenkin siirtynyt tai yrittänyt laidun aikaan karitsoittamaan ne, ei ole kun yksi joka teki viime vuonna tammikuus ja nyt se samainen uuhi teki helmikuus, ja pakkasta sattui oleen parikyt astetta, nyt se on teuraslistalla, ei toki ton karitsoinnin ajankohdan vuoksi. :
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Sirppi
Mummouuhi
  
Poissa
Sukupuoli: 
Viestejä: 1237
Texeltyttö
|
 |
« Vastaus #9 : 25.03.09, 22:27 » |
|
;D no enpä ole yksin minäkään pakkasella kun näyttää muillakin käyvän niin että, kaikkein kovimmilla pakkasilla karitsoidaan.
Miten te muut lampurit käytännössä hoidatte pakkasaikana karitsoinnin kylmässä lampolassa? Onko lämpölamppuja tms? Minkälaisissa lämpötiloissa NORMAALI karitsa pärjää ilman lisätoimenpiteitä käytännössä (kun käytäntö on kumminkin monesti eri kuin viralliset suositukset)?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Maija H
|
 |
« Vastaus #10 : 26.03.09, 10:16 » |
|
;D no enpä ole yksin minäkään pakkasella kun näyttää muillakin käyvän niin että, kaikkein kovimmilla pakkasilla karitsoidaan.
Miten te muut lampurit käytännössä hoidatte pakkasaikana karitsoinnin kylmässä lampolassa? Onko lämpölamppuja tms? Minkälaisissa lämpötiloissa NORMAALI karitsa pärjää ilman lisätoimenpiteitä käytännössä (kun käytäntö on kumminkin monesti eri kuin viralliset suositukset)? Meillä ei ole lämpolamppuja käytetty normaalitilanteissa, karitsoinnit ovat tammikuulta maaliskuulle. Eli - 25 astetta on ollut kylmimmillään ulkoilma ja kylmälampolamme ei ole sitä pahemmin lämpimämpi. Ei ole ollut ongelmia siltä osin. Kerran saatui -19 ja todella kamala lumimyrsky, joka painoi suoraan lampolan sinänrakojen läpi. Silloin jouduin ottamaan kaikkein pienimmän karitsan sisätiloihin - ja sen olisi joutunut ottamaan joka tapauksessa jo vähemmälläkin pakkasella. Sen sijaan kuiviketta on paljon ja syvä pehku lämmittää. Noista karitsointiajoista; Meillä poiki esim. tänä vuonna alle yksi prosenttia aikaan 23.00 - 06.00, kymmenkunta prosenttia aamulla 06.00-10.00 12-18.00 vajaa viisi prosenttia ja loput 18.00- 23.00. Se vähäinen väkirehu annetaan aamulla seitsemän ja puoli kahdeksan välillä, muuten säilörehu vapaasti. Täysi valaistus 7.00- 23.00, plus vähäinen yövalo sitten yöllä. Ruokinta-ajakohdan vaikutusta en ole kokeillut, sen sijaan tuo valaistusjuttu on mielestäni ollu selvästi tärkeä seikka yökarisointien ehkäisemisessä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"Du missar 100% av alla de skott du inte skjuter" (Wayne Cretzky) www.maijas.ax
|
|
|
|
rekku
|
 |
« Vastaus #11 : 26.03.09, 13:00 » |
|
;D no enpä ole yksin minäkään pakkasella kun näyttää muillakin käyvän niin että, kaikkein kovimmilla pakkasilla karitsoidaan.
Miten te muut lampurit käytännössä hoidatte pakkasaikana karitsoinnin kylmässä lampolassa? Onko lämpölamppuja tms? Minkälaisissa lämpötiloissa NORMAALI karitsa pärjää ilman lisätoimenpiteitä käytännössä (kun käytäntö on kumminkin monesti eri kuin viralliset suositukset)? Minulla on kyllä lämpölamput aina käytössä, jos pakkaskeliä on. Itseasiassa minulla on yksi lämpölamppu tuolla karitsoimattomien puolella päällä: osin valon takia (näen kamerasta) ja osin siksi, että aina usein uuhet siihen kohtaan karitsoivat (sijoitteu lempparikaritsointi kohtaan). Pahimmillaan karitsointiaikaan on muutamia vuosia sitten ollut keskimäärin -25...-30C (kylmälampola), ja se ei ole kivaa. Ehkä erityisesti silloin korostuu tuo karitsointien valvonta, ehdottomasti hyvin kuivitettu karitsointi karsina ja ternimaidon riittävä saanti. Nyt muutamana talvena ei sitten noita pakkasjaksoja ole ollutkaan (eli että on muutaman viikon kovat pakkaset helmi-maaliskuulla) -tältä kannalta siis mukavaa, osin toki mietityttävää.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Talvikki
|
 |
« Vastaus #12 : 26.03.09, 14:20 » |
|
Näitä lämpölamppu juttuja lukiessani, tuli mieleeni käytättekö vastasyntyneelle karitsalle vaatetta lämmikeenä.Vaikka lapsen villapaita, joka on tuunattu sopivksi.Hylkääkö emä jos villapaita karitsan päällä? Olen käyttänyt vasikoille villa ja college paitoja, jos ovat olleet heikkoja ja kylmäisiä.Virkistyvät nopeasti, kun paita lämmittää tärkeitä sisäelimiä rinnan ympäriltä. Emä ei hylkää ja paidan voi heittää käytön jälkeen pois. Halpa ja helppo vasikan pelastaja, paitoja kun tuppaa olemaan liikaakin käyttämättä kaapin perällä 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Sirppi
Mummouuhi
  
Poissa
Sukupuoli: 
Viestejä: 1237
Texeltyttö
|
 |
« Vastaus #13 : 26.03.09, 15:12 » |
|
Mä olen tähän mennessä laittanut lämpölampun jos on jotenkin heikot karitsat tai jos menee yli -10 asteen pakkasen puolelle. Muuten ovat näyttäneet pärjäävän oikein hyvin.
Lampaissakin on eroja miten toimivat pienten karitsoiden kanssa. Oli niin hellyyttävää katsoa affeuuhta, joka kylmemmillä oli kaivanut lapsilleen poteron pahnoihin. Tekuilla taas näyttäs olevan jo vauvana massaa siinä määrin, ettei ne heti ala hytisemään viileämmälläkään.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
rekku
|
 |
« Vastaus #14 : 26.03.09, 20:33 » |
|
Näitä lämpölamppu juttuja lukiessani, tuli mieleeni käytättekö vastasyntyneelle karitsalle vaatetta lämmikeenä.Vaikka lapsen villapaita, joka on tuunattu sopivksi.Hylkääkö emä jos villapaita karitsan päällä? Olen käyttänyt vasikoille villa ja college paitoja, jos ovat olleet heikkoja ja kylmäisiä.Virkistyvät nopeasti, kun paita lämmittää tärkeitä sisäelimiä rinnan ympäriltä. Emä ei hylkää ja paidan voi heittää käytön jälkeen pois. Halpa ja helppo vasikan pelastaja, paitoja kun tuppaa olemaan liikaakin käyttämättä kaapin perällä  joskus olen nähnyt makkinoitavan "wool over lamb"-nimellä semmoista karitsan villapaitaa juuri tuohon samaiseen tarkoitukseen. Tämä hyvä idea, täytyy varmaan vain löytää oikea koko. Välillä kyllä itsestäkin tuntuu, että nuo liharotuisetn rotevammat karitsat selviäisivät vähän paremmin myös kylmässä. Varmaan vain harhaa, kun ei tiedä tarkaan, niin sitä kuvittelee.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|