Suomenlammasuuhen tunnutusruokinta on hyvin selvitetty lampaankasvattajien raamatuissa, ja tekuistakin tiedetään, että varovaista tunnutusta jos ollenkaan. Nyt luin netistä, että dorsetitkin pitäisi tunnuttaa vasta synnytyksen jälkeen. Ja kun tuli nyt gottiuuhikin hankittua :-*

, niin kiinnostaisi tietää tarkemmin sellaisten tunnuttamisesta. Olen antanut kertoa itselleni, että niillä on hyvä rehunkäyttökyky ja siksi tunnutus pitäisi olla varovaista. Millaisia määriä antaisitte siis kuivaheinäruokinnalla olevalle ensikkogottiuuhelle kauraa ja rypsirouhetta/melassirouhetta? Kuntoluokka on nyt mielestäni sopiva, ei laiha eikä lihava. Eläin on suunnilleen saman kokoinen kuin astuttamattomat sl-risteytysuuhikaritsammekin (noin 40-kiloisia, ehkä) ja on nyt niiden kanssa samassa ryhmässä. Poikinee vasta huhtikuun alkupuolella.
Toki siis paljon on kiinni kuivaheinän laadusta ja kuntoluokka kertoo loput mutta noin ohjeellisesti, suunnilleen? (Lampaamme ostopaikassa oli jo tarjolla vapaan kuivaheinän lisäksi kauraa ja melassirouhetta, valkuaisrehuksi käyttivät rouhittua soijaa mutta sitä vasta maidontuotantoaikana.) Muutenkin kyllä kiinnostaisi kuulla kokemuksia erilaisista tunnutuskäytännöistä, esim. downeista en tiedä mitään, saati leicestereistä tms.