|
maalainen
|
 |
« Vastaus #30 : 03.01.09, 12:30 » |
|
Hapot syövyttävät koneita ja saavat ne ruostumaan. Koneen käyttöikä siis lyhenee. Lisäksi happoja käsiteltäessä pitää olla äärimmäisen varovainen, ettei saa happoa päälleen. Nuo voi olla yksiä perusteita miksi valitaan biologinen säilöntäaine. Happo on toisaalta "varmempi" säilöntäaine. Hapon kanssa saa ihan hyvää tai kohtalaista rehua huonommissakin olosuhteissa. Biologisilla pitää olla tarkempi säilöntäolosuhteista. Ruokintatekniikka vaikuttaa myös säilöntäaineen valintaan. Kylmäpihatoihin halutaan kuivempaa rehua, joka ei jäädy. Biologista käytetään kuiville rehuille, joten valinta voi olla maitohappoaineet. Kustannukset myös, happo taitaa olla hiukka kalliimpaa? Lisäksi valitaan minkälaista rehua tehdään. Tuoreena ja esikuivattuna säilötyille on omansa.
Toiset taas ovat sitä mieltä ettei rehun säilyminen tarvitse säilöntäaineita ja säästävät koneita ja kustannuksissa. Kyllä rehu onnistuukin, mutta epäonnistumisen riski on suuri. Esimerkiksi suurin osa Osuuskunta Pohjolan Maidon voihappoitiöitä sisältävästä maidosta tulee alueelta jossa rehunteko ilman säilöntäaineita on yleistä... Mutta olen lomittanut tiloilla jossa rehu on tehty ilman säilöntäaineita yli 20v ilman ongelmia. Huolellisuus on valttia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Petri
|
 |
« Vastaus #31 : 03.01.09, 12:49 » |
|
Kuinka tavallista on tuo maitohapon lisääminen? Entä millä perusteella valitsette, mitä "lisää" laitatte säilöntäaineeksi, vaiko ei mitään?
Onhan Petrillä oltava melkoinen katras, jos paalin päivässä syövät!.
Tietääkseni kukaan ei lisää maitohappoa rehuun, onnistuisikohan edes tuolla systeemillä saada kunnon rehua. Maalaiselle pisteet perusteiden kertomisesta. Paali päivässä menee aika helposti noin 150-päiselle porukalle, ensi vuonna pitäisi olla jo tuplat, kunhan saadaan lisättyä halli täyteen. Petri
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
maalainen
|
 |
« Vastaus #32 : 04.01.09, 15:49 » |
|
Kuinka tavallista on tuo maitohapon lisääminen? Entä millä perusteella valitsette, mitä "lisää" laitatte säilöntäaineeksi, vaiko ei mitään?
Onhan Petrillä oltava melkoinen katras, jos paalin päivässä syövät!.
Tietääkseni kukaan ei lisää maitohappoa rehuun, onnistuisikohan edes tuolla systeemillä saada kunnon rehua. Maalaiselle pisteet perusteiden kertomisesta. Paali päivässä menee aika helposti noin 150-päiselle porukalle, ensi vuonna pitäisi olla jo tuplat, kunhan saadaan lisättyä halli täyteen. Petri Vuosia sitten Käytännön Maamiehessä oli juttua lypsykarjatilasta joka teki kokeilun ja säilöivät osan rehusta piimällä. Eikös se perustu silloin maitohapon lisäämiseen vai mihin? Aivan tarkkoja tietoja en enää muista jutusta. Kuitenkin he laimentivat piimän vedellä suhteessa 1/10. En muista paljonko meni tonnia kohti. Kokemukset olivat pääsääntöisesti hyvät ja rehu oli hyvää. Tila oli kuitenkin luopunut lypsykarjasta jutun teon aikana ja siirtyneet hiehojen kasvatukseen. Kokeiluja he kuitenkin aikoivat jatkaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Petri
|
 |
« Vastaus #33 : 04.01.09, 16:28 » |
|
Vuosia sitten Käytännön Maamiehessä oli juttua lypsykarjatilasta joka teki kokeilun ja säilöivät osan rehusta piimällä. Eikös se perustu silloin maitohapon lisäämiseen vai mihin? Aivan tarkkoja tietoja en enää muista jutusta. Kuitenkin he laimentivat piimän vedellä suhteessa 1/10. En muista paljonko meni tonnia kohti. Kokemukset olivat pääsääntöisesti hyvät ja rehu oli hyvää. Tila oli kuitenkin luopunut lypsykarjasta jutun teon aikana ja siirtyneet hiehojen kasvatukseen. Kokeiluja he kuitenkin aikoivat jatkaa.
Näitä legendoja olen kyllä kuullut itsekin, mutta homma ei voi perustua maitoHAPON lisäämiseen, sitä on sen verran vähän piimässä. Eli ei pH piimällä kovasti laske. Sattumoisiin piimän mukana voi tulla sopiva mikrobisiirros, vrt. biologiset säilöntäaineet. Ja voihan olla, että rehusta tuli hyvää piimästä huolimatta... Petri
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
maalainen
|
 |
« Vastaus #34 : 04.01.09, 16:47 » |
|
Vuosia sitten Käytännön Maamiehessä oli juttua lypsykarjatilasta joka teki kokeilun ja säilöivät osan rehusta piimällä. Eikös se perustu silloin maitohapon lisäämiseen vai mihin? Aivan tarkkoja tietoja en enää muista jutusta. Kuitenkin he laimentivat piimän vedellä suhteessa 1/10. En muista paljonko meni tonnia kohti. Kokemukset olivat pääsääntöisesti hyvät ja rehu oli hyvää. Tila oli kuitenkin luopunut lypsykarjasta jutun teon aikana ja siirtyneet hiehojen kasvatukseen. Kokeiluja he kuitenkin aikoivat jatkaa.
Näitä legendoja olen kyllä kuullut itsekin, mutta homma ei voi perustua maitoHAPON lisäämiseen, sitä on sen verran vähän piimässä. Eli ei pH piimällä kovasti laske. Sattumoisiin piimän mukana voi tulla sopiva mikrobisiirros, vrt. biologiset säilöntäaineet. Ja voihan olla, että rehusta tuli hyvää piimästä huolimatta... Petri No entäs jos se oli gefilusta? ;D  Joo, voip olla näin. En ole itsekään törmännyt siihen että lisättäis maitohappoa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Jyrika
|
 |
« Vastaus #35 : 04.01.09, 17:22 » |
|
Kyllä sitä maitohappoa lisätään ihan pullostakin: "Happopohjaisten AIV –säilöntäaineiden lisäksi Kemira myy myös ns. biologista säilöntäainetta. Lactofast on kokonaan kehitetty ja testattu Suomessa. Lactofast perustuu patentoituun maitohappobakteerikantaan. Se tuottaa voimakkaasti maitohappoa heti käymisvaiheen alussa. Tällöin rehun pH alenee nopeasti tavoitetasolle. Väriaine helpottaa annostelua." Ja niitä on muunkin merkkisiä, ainakin Josilac, linkkejä en jaksanut nyt kaivella. http://www.farmit.net/farmit/fi/02_kotielain/065_rehunsailonta/015_tuotevalikoima/index.jsp
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.01.09, 17:24 kirjoittanut Jyrika »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
maalainen
|
 |
« Vastaus #36 : 04.01.09, 17:49 » |
|
Vähän menee hiusten halkomiseksi, mutta nuo Josilac ja lactofast ovat molemmat perinteisiä biologisia säilöntäaineita, joissa rehuun lisätään mikrobeja jotka aiheuttavat maitohappokäymistä, ei suoranaisesti maitohappoa. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Petri
|
 |
« Vastaus #37 : 04.01.09, 19:39 » |
|
Vähän menee hiusten halkomiseksi,
Ei ollenkaan hiusten halkomista, vaan just niin. Vähän kuin nuo typpibakteerit, joissa ei juuri sitä typpeä itsessään ole, mutta palkokasvien juuristossa tekevät sitä. Petri
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
element
Musta lammas
Poissa
Viestejä: 17
|
 |
« Vastaus #39 : 07.01.09, 17:22 » |
|
Rehua tuli tehtyä monenlaista joista osa onnistuikin hyvin mutta nyt uusi murhe. paalin alapuolella muovissa reikä ja myyrä kurkistaa reijästä, paalin avattua sisältä löytyi 9 elävää myyrää ja koko paali sontaa täys. onko muilla jyrsiä tuhoja
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Aulimaija
|
 |
« Vastaus #40 : 07.01.09, 17:24 » |
|
^muista varoa myyräkuumetta! Mun mies sairasti sen juuri 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Mara
|
 |
« Vastaus #41 : 07.01.09, 17:36 » |
|
Vähän OT: tänään syötiin valkosipulitonta hapankaalia (yleensä aina syödään valkosipulillista), ja todettiin että on kuin säilörehua  Ilmeisesti me ollaan sitten joskus haisteltu jossain tuota maitohappo-säilörehua. (meillä lampaat syö kuivaa heinää pienpaaleista)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|