tämä pyrokratia...

Hyvät ihmiset,

Tein tietysti väärin ja hankin karitsat ennenkuin tutustuin pyhän EU:n vaatimuksiin. Nyt sitten ymmärrän että parin lemmikkilampaan pitää myös olla kirjattuna, että tietävät mistä tulla hakemaan kun syyllisiä etsitään...

Näillä ei ole mitään korvamerkkejä, enkä tiedä oliko lapsuudenkodissa mitään mv-statuksia (pitänee soittaa ja kysyä). Kun ei kuitenkaan ole tarkoitus tuottaa muuta kuin huvia, niin mitenkä tärkeä tuo status mahtaa olla? Voin kuvitella että joskus sitten voisi haluta karitsoja, mutta kai jostakin voi löytää statuksettoman pässinkin?

Ymmärsinköhän oikein, että kun on kyse toiminnasta jossa ei ole mitään mahdollisuuksia saada tukia (elikoita ja maata on aivan liian vähän), niin tarvitsee vain ilmoittautua eläintenpitopaikaksi ja vuohi/lammastilaksi? Js sitten se mv-status erikseen.

Olen aina ihmetellyt miten maatalousihmiset ovat sietäneet tuota EU:n kyykytystä niin lauhkeasti: Maaseudun tulevaisuuden lukijana (ja viljelijän naapurina) siihen todellisuuteen on päässyt vähän tutustumaan. Suuri myötätunto ja kunnioitus niille jotka jaksavat sen paperityön tehdä mikä tukiin vaaditaan. Ja kun niissä määräyksissä on yhtä sun toista joka näyttää kiusanteolta enemmän kuin miltään maatalouden kehittämiseltä. Talonpoika on aika kummallisessa tilanteessa - joskus muinoin sanottiin että proletariaatilla ei ole muuta menetettävää kuin kahleensa. Jos talonpoika haluaa nykyään eroon EU:n kahleista, hänen pitää vaihtaa alaa - ja luopua suvun ehkä pitkään elättäneestä elinkeinosta. Siinä on aika paljon menetettävää! Itsenäisen talonpojan muuttaminen EU:n palloa jalassa raahaaviksi käskyläisiksi on minusta kauheaa. Tulee mieleen se tarina miten elävä sammakko keitetään: ei sitä voi panna kiehuvaan veteen, mutta jos sen laittaa kylpyveden lämpöiseen veteen ja pikku hiljaa nostaa lämpötilaa, niin kohta on sammakko keitetty elävältä. Ja kyllähän se tilojen määrä laskee koko ajan. Nyt minä sittten näköjään kiehun samassa liemessä...
-Kristiina