alejoa
Musta lammas
Poissa
Viestejä: 3
|
 |
« : 08.03.08, 15:13 » |
|
Hiukan taustaa ensiksi: Meillä on kolme uuhta ja yksi pässi, jotka ovat saaneet olla yhdessä koko ajan. Eli tarkkaa ajankohataa emme tiedä astumiselle. Lampaat ovat lemmikkilampaita ja yksi uuhista on texel ja kaksi uuhta ovat sekoituksia ja pässi on suomen lammas.
Sitten varsinaiseen ongelmaa, jotka ovat tapahtuneet viimeisen kolmen viikon aikana.
Eli ensimmäinen uuhi(sekoitus)karitsoimaan noin kolmeviikkoa sitten perjantaina, mutta asia ei edistynyt ja eläinlääkäriltä kysyttyämme, saimme vastaukseksi; odetetaan. Kun vielä sunnuntainakaan ei tapahtunut mitään, niin ei muuta kuin käsien pesuun ja sisätutkimusta tekemään. Karitsa poikittain edessä jonka takia homma ei ilmeisesti edennyt. Tämä karitsa eli neljä päivää oli aluksi tosi pirtsakka. Seuraava syntyi kuolleena ja kolmas syntyi elävänä, mutta emo hylkäs sen. Joten se on pullokaritsana. Se on pirteä ja voi hyvin.
Toiselta uuhelta(texel) tuli kolme kertaa emätin ulos ja se työnnettiin takaisin. Uuhi alkoi karitsoimaan viikkoa myöhemmin kuin eka uuhi. Uuhi sai kaksi karitsaa joista toinen kuoli vuorokauden ikäisenä ja toinen jäi henkiin. Oli aluksi tosi voimaton ja sai avustaa paljon. Mutta nyt oikein pirteä ja terhakka karitsa. Myös pulloruokinnalla, emon hylättyä se.
Nyt tämän viikon alussa viimeinenkin uuhi alkoi karitsoimaan ensin tuli vesipää, mutta mitään ei alkanu tapahtua. Ja taas käsien pesuun ja koittamaan mitä vastassa. Todella iso karitsa, joka oli jo alkanu märäntymään. Eli eiku väkisin kiskomaan ulos ja seuraava syntyi elävänä. Oli tosi terhakka, mutta kuoli vuorokauden ikäisenä.
Eli mistä moinen mahtaa johtuu? Onko vain sattumaa vai oisko jossain muussa ollu "vikaa"? Sillä tähän asti karitsat ovat syntyneet ihan itsestään ilman avustuksia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
mmj
|
 |
« Vastaus #1 : 08.03.08, 15:35 » |
|
No onpa teillä ollut vastoinkäymisiä. En osaa auttaa kuin sympatialla.  t mj
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Maija H
|
 |
« Vastaus #2 : 08.03.08, 18:06 » |
|
Olipa siinä epäonnea kerrakseen. Jotenkin tuntuu siltä kuin voisi olla jotakin muuta kuin pelkkää sattumaa. Kun kaikille kolmelle uuhelle kävi näin. Onko sama pässi ollut ennekin karitsoiden isä? tai onko rehuissa ollut jotain muutoksia entiseen nähden?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"Du missar 100% av alla de skott du inte skjuter" (Wayne Cretzky) www.maijas.ax
|
|
|
|
Aulimaija
|
 |
« Vastaus #3 : 08.03.08, 18:41 » |
|
Todella painajaismaiset karitsoinnit teillä on ollut. Mä komppaan Maijaa siinä, että sattumaksi tuo tuntuu jo oudolta.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
alejoa
Musta lammas
Poissa
Viestejä: 3
|
 |
« Vastaus #4 : 08.03.08, 20:22 » |
|
On ollut aikaisempienkin karitsoiden isänä.
Ja mielestäni ruokinnassa ei kyllä ole tapahtunut muutosta. Saavat vapaasti heinää ja nuolukivikin on. Kauraa(tosin välillä oli kauravehnä sekoitusta) 4 litraa/pvässä koko laumalle ja kuivaa leipää, sekä porkkanoita.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Sirppi
Mummouuhi
  
Poissa
Sukupuoli: 
Viestejä: 1237
Texeltyttö
|
 |
« Vastaus #5 : 08.03.08, 21:38 » |
|
Seleeni?
Tai joskus vaan on tosi .aska säkä. Pohdintaa, tuossa ekassa jos on ollut karitsointi käynnissä pitkään ja paikat auki niin lisäähän se tulehdusriskiä/karitsoiden hapensaannin häiriöitä
Toi emättimen esiinluiskahdus voi olla ihan rakenteellinen juttu, mutta sille altistaa tietyt estrogeenisesti vaikuttavat aineet rehuissakin . Yleensä se pahenee joka tiineyden aikana ja lisäähän sekin tulehdusriskiä
Kolmannessakin voi olettaa, ettei elossa olleella karitsalla ole vallan lokoisat olot ole olleet kun kaveri on alkanut vieressä lahoamaan. Oliko se muutenkin iso, vai oliko se silleen mädätessään pöhöttynyt?
Tai kenties joku homemyrkky?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Maija H
|
 |
« Vastaus #6 : 08.03.08, 22:03 » |
|
Seleeni kävi minunkin mielessäni. Samoin homemyrkky tai jokin bakteerijuttu jossakin vaikuttaa ihan mahdollisilta. Varsinkin kun ei ole pässi välillä vaihtunut. Jotakin, joka hidastaa/vaikeuttaa synnytyksen käynnistymistä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"Du missar 100% av alla de skott du inte skjuter" (Wayne Cretzky) www.maijas.ax
|
|
|
|
Riina
|
 |
« Vastaus #7 : 09.03.08, 12:43 » |
|
Tämä on varmaan aika kaukaa haettu, mutta jos pässi on ollut tiineiden uuhien kanssa jatkuvasti yhdessä, niin se voi aiheuttaa myös ongelmia. Viimeisillään tiine uuhi voi tuoksua pässin nenään hyvältä, jolloin pässi astuu uuhta ja saattaa aiheuttaa hankaluuksia, esim. luomisia. En tiedä, voiko pässi myös aiheuttaa uuhille tulehduksen astuessaan niitä silloin, kun ne eivät ole kiimassa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Maija H
|
 |
« Vastaus #8 : 10.03.08, 10:21 » |
|
Viimeisillään tiine uuhi voi tuoksua pässin nenään hyvältä, jolloin pässi astuu uuhta ja saattaa aiheuttaa hankaluuksia, esim. luomisia. En tiedä, voiko pässi myös aiheuttaa uuhille tulehduksen astuessaan niitä silloin, kun ne eivät ole kiimassa.
Tuokin on mahdollista, tosiaan
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"Du missar 100% av alla de skott du inte skjuter" (Wayne Cretzky) www.maijas.ax
|
|
|
|
mmj
|
 |
« Vastaus #9 : 10.03.08, 11:28 » |
|
Mulla oli kerran pässi tiineiden uuhien kanssa. Se yritti puskea niitä vatsaan saadakseen keskenmenon aikaiseksi ilmeisesti? Onko teillä päässyt puskemaan uuhia?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Tartsi
|
 |
« Vastaus #10 : 10.03.08, 14:38 » |
|
Meillä alko pässi puskemaan joskus tammikuussa uuhia ja erotin ne väliaidalla.Ei ollut kivan näköistä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Pässit Luna ja Punssi,uuhet Sanni ,Sorja, Sintti, Säihke ja Riina, iso liuta karitsoita,ensikot Tyyne, Taimi, Tiuku, Timantti, kesälampaat Ursula ja Ulpukka,mammanmussu Ulriikka, Alhon ja Lindellin maatiaiskanoja, kissat Kolli ja Viiru
|
|
|
alejoa
Musta lammas
Poissa
Viestejä: 3
|
 |
« Vastaus #11 : 12.03.08, 14:39 » |
|
Saavat seleeniä syksyllä, mutta pitäiskö antaa ympäri vuoden?
Pässi ei puske uuhia, on sellainen tosi kiltti ja jotenkin pässiks tosi rauhallinen (vaikea selittää).
Kaikki karitsat olivat mielestäni tosi isoja mutta honteloita, myös nämä eloon jääneet olivat samanlaisia.
Kiitoksia kaikille kommenteista ja muustakin, on tosiaan ollu kyllä aika rankkaa aikaa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.03.08, 12:59 kirjoittanut alejoa »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
rekku
|
 |
« Vastaus #12 : 12.03.08, 16:42 » |
|
Eli ensimmäinen uuhi(sekoitus)karitsoimaan noin kolmeviikkoa sitten perjantaina, mutta asia ei edistynyt ja eläinlääkäriltä kysyttyämme, saimme vastaukseksi; odetetaan. Kun vielä sunnuntainakaan ei tapahtunut mitään, niin ei muuta kuin käsien pesuun ja sisätutkimusta tekemään. Karitsa poikittain edessä jonka takia homma ei ilmeisesti edennyt. Tämä karitsa eli neljä päivää oli aluksi tosi pirtsakka. Seuraava syntyi kuolleena ja kolmas syntyi elävänä, mutta emo hylkäs sen. Joten se on pullokaritsana. Se on pirteä ja voi hyvin.
terve, tähän ihan sellainen pikku havainto, että minua on aina opastettu että jos uuhi selkeästi synnyttää eikä mitään ei näy pitää sisätutkimus tehdä n. puolen tunnin kuluessa alusta (tarkoittaen siis siitä, kun uuhi selkeästi ponnistaa). Jos karitsa on jotenkin hassusti, ei se yleensä sieltä pääse omin toimin tai jos karitsat ovat esim. solmussa. Kun uuhi on jonkun aikaa ponnistanut, istukka irtoaa (siis vaikka karitsa ei olisi ulkona tms). Tämän takia esim. jos uuhi punkeaa emättimen pihalle, karitsa saattaa syntyä kuolleena (ts. istukka on irronnut ennen aikojaan). Oletko punninnut karitsoita? Mutta kyllä muuten sinulla on ollut tosi kurjia karitsointeja. Ne aina harmittavat, mutta toivottavasti seuraavat ovat onnistuneita. tv. rekku
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|