|
Annie
|
 |
« : 19.11.07, 23:49 » |
|
Eli siis nuori, viiden kuukauden ikäinen uuhi kyseessä. Perjantai-iltana kyseinen uuhi seisoi "jumissa" seinän ja vesiastian välissä, mutta kun siirsin astiaa tuli pois ja meni normaalisti syömään. Lauantaiaamuna uuhi märehti muiden kanssa ja oli jalkeillakin normaalisti. Iltanavetalla odotti ikävä näky: uuhi makasi oikealla kyljellään kuolaten ja hampaitaan narskutellen. Seisoi jaloillaan jos tuki kyljestä tai laittoi seinää vasten, muuten oli "sekaisin kuin seinäkello". Eläinlääkäri tuli ja lääkitsi uuhen, ei kuumetta eikä myöskään alilämpöä. Yöllä tilanne pysyi samana. Seuraavana aamuna eläinlääkäri tuli uudelleen jolloin uuhea mm. nesteytettiin. Koko ajan lämpö normaali, sai antibioottia, magnesiumia, kalsiumia yms. hoidon aikana, pötsin toiminta vaikutti normaalilta koko ajan ja suoliäänet olivat hyvin kuultavissa. Muutosta ei tapahtunut. Nyt uuhi on tutkittavana Evirassa ja seuraava sairastuminen on tapahtunut. Ensioireena tällä kertaa aikuisella uuhella tuijottaminen tyhjyyteen. Huomionarvoista lienee myös se, että tämä toinen uuhi ei ole meillä kotona ts. on saanut yli kaksi viikkoa eri rehua, olivat vain laitumella samassa laumassa. Kommentteja, ajatuksia, ideoita?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Pauliina
|
 |
« Vastaus #1 : 20.11.07, 00:11 » |
|
Mä en osaa tuohon kyllä auttaa, mutta toivon sulle jaksamista. Toivottavasti enempää ei sairastu. Kerro sitten lopputuloskin...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Aulimaija
|
 |
« Vastaus #2 : 20.11.07, 09:00 » |
|
Mitä rehua syövät?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
sarkka75
Pässi
 
Poissa
Sukupuoli: 
Viestejä: 791
Texelpoika ;)
|
 |
« Vastaus #3 : 20.11.07, 09:35 » |
|
No ei kyllä hyvältä kuulosta,onneksi on Evirassa tutkittavana. Syövätkö säilörehua? magnesiumin puutetta voi esiintyä myös sisäruokintakaudella ja magnesiumin puutos (laidunhalvaus)oireet ovat aika pitkälle juuri tuollaiset.toivottavasti selviää mikä uuhta vaivaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Annie
|
 |
« Vastaus #4 : 20.11.07, 10:58 » |
|
Laidunhalvauksena uuhea hoidettiin, mutta tuloksetta. Toinen uuhi sai eilenillalla eläinlääkäriltä seleeni- ja magnesiumpistokset sekä antibioottia tujun annoksen. Tänä aamuna se makasi kuolaten eikä noussut ylös.
Nämä meidän uuhemme ovat syöneet varovasti aloiteltuna kauraa, lammaskivennäistä, valkuaisrehua ja vapaasti saatavilla on esikuivattua timoteipitoista rehua. Kuivikkeena turve + kauranolki -kestopehku. Tuon toisen uuhen "porukka" on saanut pelkästään kuivaheinää vapaasti tarjoiltuna. Luonnollisesti vettä on saatavilla koko ajan.
Eviraan olin yhteydessä eikä mitään silmämääräisesti poikkeavaa avatusta uuhdesta ollut löytynyt. Huomenna selviää histologisten kudosten mikroskopoinnissa lisää, parin päivän päästä saa bakteeriviljelyiden vastaukset.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Aulimaija
|
 |
« Vastaus #5 : 20.11.07, 11:06 » |
|
Ei kai niillä voi olla jotain myrkytysoiretta ???
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Annie
|
 |
« Vastaus #6 : 20.11.07, 11:20 » |
|
Voi kun tietäisi... Tässä silmät selässäkin seurataan muuta katrasta joka ei ihan pieni ole ja toivotaan että syy selviää- ja pian. Kummallista tosiaan on se, että nämä kaksi identtisesti sairastunutta uuhea ovat olleet eri paikoissa ja eri rehuilla 2,5 viikkoa. Eläinlääkäreitä on käynyt nyt kolme, kaikki ovat neuvottomia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
maunu_muori
|
 |
« Vastaus #7 : 20.11.07, 11:20 » |
|
Jotkut homemyrkythän on aika fataaleja ja tää kesä ja syksy on olleet aika otollisia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Riina
|
 |
« Vastaus #8 : 20.11.07, 12:23 » |
|
Miten olisi raju listerioosi? Tosin listerioosi nostaa yleensä kuumeen. ??? Toinen mikä mulle tuli mieleen, on tänä syksynä näkemääni kaksi tapausta lehmillä. Molemmilla oli oireet samankaltaiset kuin sinun uuhellasi: toinen kuoli käsiin, toinen meni tajuttomaksi, ennen kun eläinlääkäri lopulta ehti paikalle, mutta se jäi eläinlääkärien tehohoidon jälkeen henkiin. Kuolleella todettiin patologisessa tutkimuksessa aureus joka elimessä ja kuolinsyy verenmyrkytys, toisella todettiin kolin aiheuttama verenmyrkytys.  Jaksamista sinulle!!! Toivottavasti enempää sairastumisia ei tule. Tarkennus: sitä uuhta, joka kuoli aureuksen aiheuttamaan verenmyrkytykseen, oli eläinlääkärin määräämä antibioottikuuri utaretulehdukseen eli sille kehittyi verenmyrkytys ja kuolema antibiootista huolimatta. Sille soitettiin eläinlääkäri, kun se meni huonommaksi lääkekuurista huolimatta, mutta se heikkeni niin nopeasti, ettei eläinlääkäri ehtinyt perille ennen kuin se oli kuollut. Se uuhi, joka jäi henkiin, selvisi antibiootilla ym. lisähoidolla.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.11.07, 12:27 kirjoittanut Riina »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Annie
|
 |
« Vastaus #9 : 20.11.07, 12:34 » |
|
Listerioosia eläinlääkärikin epäili sitten uuhen kuoltua, hyvin ei-tyypillistä sellaista. Ja sen takia minä olen nyt hevosantibioottikuurilla itse, olen nimittäin raskaana ja olin tiiviisti tuon uuhen eritteiden kanssa kosketuksissa. On vain niin neuvoton olo kun ei voi kuin odottaa että meneekö eläimiä vielä lisää... Kiitos tsemppauksista  Tarkoitit Riina varmaan lehmiä tuossa tarkennuksessasi jossa puhuit uuhista vai miten se nyt menikään...? ;D
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
sarkka75
Pässi
 
Poissa
Sukupuoli: 
Viestejä: 791
Texelpoika ;)
|
 |
« Vastaus #10 : 20.11.07, 12:39 » |
|
Ja myös pötsi häiriöön liittyy tuo kuolaaminen,on meinaan kokemusta, kun lauma uuhia päässyt karkaamaan väkirehun kimppuun.Märehtiminen loppui,kuolasi,narskutteli hampaita,lopulta vain makasi ja kuoli,hoidosta huolimatta.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Riina
|
 |
« Vastaus #11 : 20.11.07, 12:47 » |
|
Tarkoitit Riina varmaan lehmiä tuossa tarkennuksessasi jossa puhuit uuhista vai miten se nyt menikään...? ;D
Voi apua. Niin tarkoitin! ;D Miten mulla menee nämä aina sekaisin? Töissäkin muutaman kerran on tullut kutsuttua vasikkaa karitsaksi ja toisaalta jotain omaa lammasta välillä vasikaksi. ;D Sarkka75:n viestiin, mulla on myös käynyt ihan samoin yhden uuhen kanssa, ja tuo Annien tapaus kuullosti samanoireiselta, mutta käsitin, että lampaan suoli- ja pötsiäänet olivat kunnossa? Mun uuhella oli pötsi täysin pysähtynyt ja kivikova.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Annie
|
 |
« Vastaus #12 : 20.11.07, 12:58 » |
|
Lampaan sisällä lurisi ja plörisi niin kauan kuin siinä henki pihisi, lisäksi pötsinestenäyte otettiin ja se oli ok. Myöskään avauksessa pötsissä ei ollut mitään silmämääräisesti havaittavaa poikkeavuutta. Minkään ylimääräisen kimppuun eivät uuhet ole voineet päästä retkillään ja aika epätodennäköiselle tuntuu tekään, että kun molemmat ovat ikänsä vapaalla rehulla olleet niin olisivat yhtäkkiä heinää vetäneet napaansa ylenmäärin. Eikä siitä tosiaan avauksessakaan merkkejä näkynyt. Ärsyttävää epätietoisuutta. ???
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Nipsu
|
 |
« Vastaus #13 : 20.11.07, 15:10 » |
|
Voi kuinka kurja tilanne siellä, toivotaan parasta, ettei mitään enää sattuisi uuhille eikä varsinkaan sinulle tai tulevalle vauvalle. Kovasti tsemppiä täältä! Kerro sitten kun selviää enemmän.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Sanna B
Mummouuhi
  
Poissa
Sukupuoli: 
Viestejä: 1006
Viljami
|
 |
« Vastaus #14 : 22.11.07, 01:01 » |
|
Tulikos vastausta oireisiin ???
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Sanna + uuhet: Tikku, Takku, Taika, Tytti, Tarina, Tiivi, Taavi, Rokki, Riitti, Tellu, Tyyne, Utu, Usva, Urpu, Unikko, Uni, + 28 karitsaa sekä siitospässi Jussila
|
|
|
|