Onko kukaan kiinnittänyt lampaidensa jalostuksessa huomiota nahan paksuuteen? Mä luin tästä jostain hyvästä vanhasta lammaskirjasta, olisiko ollut Inkovaaraa vai Poijärveä? Siinä sanottiin, että turkiksia tuottavan ihmisen pitäisi kiinnittää huomiota paitsi villaan, niin myös lampaan nahan paksuuteen. Mitä ohuempi nahka, sitä upeampi turkis siitä tulee. Vanhoilla pässeillä oli aina paksu nahka, mutta nahan paksuus oli osittain myös jalostettava ja yksilökohtainen juttu.
Mulla oli karitsapässi, jolla oli paperinohut nahka. Ei ollut kaukana, että olisin ruvennut itkemään sitä keritessäni, sillä tämä paperinohut nahka oli jatkuvasti saksien terien välissä. En ole ikinä leikannut yhteenkään lampaaseen niin montaa haavaa kuin siihen pässiin, vaikka keritsin sitä äärimmäisen varovasti ja koko toimenpiteeseen menikin sen takia kaksi tuntia. On ihan selvää, että pässistä ei olisi taljaa saanut kaikkien niiden kerintäreikien jälkeen, ja voikin olla, että nämä ohutnahkaiset vuodat päätyvät useimmiten roskiin liian reikäisinä, eivätkä ikinä päädy turkiksiin. (Tämä pässi ei kyllä ollut turkistyyppinen, mutta olisi voinut toki olla). Samoin moni varmaan poistaa nämä ohutnahkaiset toivottomina kerittävinä. ??? Mulla ei ole ennen eikä jälkeen ollut yhtä ohutnahkaista lammasta - mikä on sinänsä ihan hyvä, koska mä en yksinkertaisesti osaa keritä sellaista vaurioittamatta nahkaa. :-[
Eli miksi mulla on mielikuva, että kyse ei olisi vain nahankäsittelymenetelmistä, vaan lampaan ominaisuuksista? Katson myöhemmin, jos löydän sitä kirjan kohtaa, jossa tästä ohutnahkaisuuden suosimisesta oli puhetta.
Oletteko muuten hypistelleet Ikeassa uusi-seelantilaisia lampaantaljoja? Niissä on AIVAN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN paksu ja jäykkä nahka. Ymmärrän hyvin, että niitä myydään sisustukseen, sillä niistä ei pystyisi edes ompelemaan takkia, on sen verran jäykkää tavaraa.
Mikä juttu se on, olisiko siinä kyseessä joku käsittely vai onko jollain lammasrodulla todellakin niin paksu nahka? :o
